Pirkanmaalaista palvelua läpi aurinkovoimalan elinkaaren

Haluamme olla mahdollistamassa kotitalouksille, yrityksille ja maatiloille laadukkaita ja kestäviä ratkaisuja hyödyntää aurinkoenergiaa. Käytämme laadukkaita ja vastuullisia materiaaleja. Meillä on vahva osaaminen ja pitkä kokemus aurinkoenergiasta, joista asiakkaamme hyötyy hankintavaiheesta koko aurinkovoimalan elinkaaren ajan. Olemme Suomessa toimittaneet järjestelmiämme tyytyväisille asiakkaillemme niin koti- ja maatalouksiin kuin teollisuuteenkin.

Tarina

Cleaner Future Oy:n perustajalla on vahva kokemus sähkötekniikasta sekä energiatehokkuuden että uusiutuvien energialähteiden alalla. Toiminnan lähtiessä käyntiin vuonna 2016, alkuperäisenä ajatuksena oli yhdistää hallitsemiamme energiatehokkuus- ja aurinkoenergiateknologioita uudella ja innovatiivisella tavalla.

Näimme kehittämällemme uudelle teknologialle käyttöä erityisesti kehittyvillä markkinoilla, joissa suuri osa sähköntuotannosta saattaa olla peräisin lähistöllä sijaitsevasta savua tupruttavasta dieselgeneraattorista. Tarkoituksenamme oli korvata mahdollisimman paljon kallista fossiilista energiaa auringolla ja tehdä sähkönkäytöstä energiatehokkaampaa myös öiseen aikaan, jolloin saastuttavan fossiilisen energian käyttö vähenisi ja asiakkaamme säästäisi polttoainekuluissa.

Potentiaalisimmiksi markkina-alueiksi valikoitui Etelä-Amerikka ja Afrikka, joissa auringonpaistetta on paljon sekä kulutetun sähkön hinta on korkea. Olemme antaneet paljon konsultaatiota julkisille ja yksityisille tahoille kohdemarkkinoillamme sekä tehneet yhteistyötä paikallisten yliopistojen kanssa.

Chileläisen Antofagastan yliopiston professori Edward Fuentealba kirjoitti vuonna 2017 innovaatiostamme seuraavasti: “Functionality of the system is unique and provides new possibilities to save energy and natural resources.” Toisin sanoen järjestelmämme toiminnallisuus on ainutlaatuista ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia säästää energiaa että luonnonvaroja.

Vuonna 2018 aloitimme yhteistyön Kenialaisen MMUST-yliopiston kanssa. Kehitämme yhdessä mahdollisuuksia hyödyntää aurinkoenergiaa ja energiavarastoja korvaamaan fossiilisten energianlähteiden käyttöä ja varmistamaan teollisuuden energiansaanti myös sähkökatkojen aikana. Vuonna 2019 aloitimme MMUST-yliopiston kanssa hankkeen, jossa teknologiaamme asennetaan yliopistolle turvaamaan katkotonta sähkönsaantia sekä toimimaan oppimisympäristönä alan opiskelijoille.

Lupaavasti alkanut kansainvälinen toimintamme koki melkoisen kolauksen vuoden 2020 koronaepidemian aikana. Päätimme muuttaa kurssia ja suunnata toimintaamme kotimarkkinoille, jossa aurinkoenergian hyödyntämisestä oli energian hintojen noustua ja aurinkoenergiateknologian hintojen laskettua tullut taloudellisesti kannattava tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa.  

Vuonna 2020 pääsimme tekemään kotimaassa ensimmäisiä suurempia aurinkovoimaloita yrityksille samalla kun autoimme kotitalousasiakkaitamme kohti ekologisempaa energiatuotantoa. Maailmaa ravistelleen koronapandemian sekä Ukrainan sodan mukanaan tuoman energian hintojen nousun myötä olemme saaneet palvella asiakkaitamme kiihtyvällä tahdilla. Yrityksemme on kasvanut ja skaalautunut kasvavaan kysyntään ja haluamme jatkossakin palvella asiakkaitamme eri kokoisten projektien osalta ammattitaidosta ja laadusta tinkimättä!

Joonas Koivuniemi
Advisor, strategia ja kehitys
Tuomas Lehtimäki
Advisor, laki- ja sopimusasiat
Janne J. Korhonen
Advisor, palvelumuotoilu
Sanna Murtojärvi
Hallinto ja kehitys
Niko Kömi
Kotitalousjärjestelmät

Historia

Cleaner Future Oy:n perustajalla on vahva kokemus sähkötekniikasta sekä energiatehokkuuden että uusiutuvien energianlähteiden alalla. Toiminnan lähtiessä käyntiin vuonna 2016, oli alkuperäisenä ajatuksena yhdistää hallitsemiamme energiatehokkuus- ja aurinkoenergiateknologioita uudella ja innovatiivisella tavalla.

Näimme kehittämällemme uudelle teknologialle käyttöä erityisesti kehittyvillä markkinoilla, joissa suuri osa sähköntuotannosta saattaa olla peräisin lähistöllä sijaitsevasta savua tupruttavasta dieselgeneraattorista.  Tarkoituksenamme oli korvata mahdollisimman paljon kallista fossiilista energiaa auringolla ja tehdä sähkönkäytöstä energiatehokkaampaa myös öiseen aikaan, jolloin saastuttavan fossiilisen energian käyttö vähenisi ja asiakkaamme säästäisi polttoainekuluissa. 

Potentiaalisimmiksi markkina-alueiksi valikoitui Etelä-Amerikka ja Afrikka, joissa auringonpaistetta on paljon ja kulutetun sähkön hinta on korkea. Olemme antaneet paljon konsultaatiota julkisille ja yksityisille tahoille kohdemarkkinoillamme sekä tehneet yhteistyötä paikallisten yliopistojen kanssa. Chileläisen Antofagastan yliopiston professori Edward Fuentealba kirjoitti vuonna 2017 innovaatiostamme seuraavasti: "Functionality of the system is unique and provides new possibilities to save energy and natural resources.” Eli järjestelmämme toiminnallisuus on ainutlaatuista ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia säästää energiaa ja luonnonvaroja. 

Vuonna 2018 aloitimme yhteistyön Kenialaisen MMUST-yliopiston kanssa. Kehitämme yhdessä mahdollisuuksia hyödyntää aurinkoenergiaa ja energiavarastoja korvaamaan fossiilisten energianlähteiden käyttöä ja varmistamaan teollisuuden energiansaanti myös sähkökatkojen aikana. Vuonna 2019 aloitimme MMUST-yliopiston kanssa hankkeen, jossa teknologiaamme asennetaan yliopistolle turvaamaan katkotonta sähkönsaantia sekä toimimaan oppimisympäristönä alan opiskelijoille. 

Lupaavasti alkanut kansainvälinen toimintamme koki melkoisen kolauksen vuoden 2020 koronaepidemian aikana. Päätimme muuttaa kurssia ja suunnata toimintaamme kotimarkkinoille, jossa aurinkoenergian hyödyntämisestä oli energian hintojen noustua ja aurinkoenergiateknologian hintojen laskettua tullut taloudellisesti kannattava tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa. 

Vuonna 2020 pääsimme tekemään ensimmäisiä suurempia aurinkovoimaloita yrityksille samalla kun autoimme kotitalousasiakkaitamme kohti ekologisempaa energiatuotantoa. Maailmaa ravistelleen koronapandemian sekä Ukrainan sodan mukanaan tuoman energian hintojen nousun myötä olemme saaneet palvella asiakkaitamme kiihtyvällä tahdilla. Yrityksemme on kasvanut ja skaalautunut kasvavaan kysyntään ja haluamme jatkossakin palvella asiakkaitamme eri kokoisten projektien osalta ammattitaidosta ja laadusta tinkimättä!

Vastuullisuus

Vastuullisuus on Cleaner Futurelle erittäin tärkeä asia ja sen näkyy toiminnassamme monella tapaa. Jo tarjousvaiheessa toimimme vastuullisesti ja haemme asiakkaalle taloudellisesti, teknisesti sekä ympäristöasiatkin huomioiden parhaan mahdollisen ratkaisun. Haluamme antaa asiakkaillemme selkeät ja totuudenmukaiset tiedot päätöksenteon pohjaksi. Laskemme asiakkaillemme aina auki tiedon siitä, miten paljon asiakkaan järjestelmä tulee vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja paljonko tarjottavan voimalan arvioidaan tuottavan energiaa kyseisessä kohteessa.

Meille on myös tärkeää, että alihankkijamme toimivat vastuullisesti. Olemme tarkistaneet käyttämiemme paneelien alkuperän ja varmistaneet toimijoiden olevan sitoutuneita toimimaan vastuullisesti sekä paneelien raaka-aineiden että valmistusprosessin osalta. Saat meiltä tarvittaessa yksityiskohtaisempaa lisätietoa aiheeseen liittyen. Huomioimme vastuullisuuden myös aurinkoenergiajärjestelmän asennuksessa. Viemme kaikki pakkaus- sekä asennusjätteet mukanamme pois ja kierrätämme ne asianmukaisesti.